Mulla on aina ollut sellainen ongelma, että tekemättömyys alkaa ahdistaa. Tämä sama kaava on toistunut lapsuuden kesälomista aina tähän päivään saakka, kunnes nyt tämän kesäloman loppuhetkillä huomasin, että tänä vuonna en ole jostain syystä ollut yhtään ahdistunut.
Jotenkin oikein pelottaa sanoa koko asia ääneen – ihan kuin asian ajatteleminen voisi nyt sitten tuoda sen ahdistuksen. On tosi erikoista, että kun olen tehnyt lomalla vähemmän kuin koskaan, on tekemättömyys-ahdistus kuitenkin pysynyt poissa. Kaipa se ahdistus juontaa juurensa siitä, että normaalisti kiireisen arjen keskellä ei ehdi niin paljon mietiskellä omia tuntojaan, vaan ne jäävät taka-alalle odottamaan. Sitten vapaiden tullessa sitä onkin yhtäkkiä liikaakin aikaa pohdiskella kaikkea.
Toivottavasti tämän kesän levollinen fiilis tarkoittaa kuitenkin sitä, että elämä olisi nyt sellaisessa paikassa, että mikään ei hierrä. Siltä minusta nimittäin on tuntunutkin. Nuorempana sitä oli jotenkin aina hiukan hukassa itsensä kanssa, mutta mitä vanhemmaksi tässä on tullut, sitä kokonaisempikin on.
Onneksi sitä on oppinut puuttumaan niihin mieltä hiertäviin aiheisiin ajoissa, eivätkä ne enää jää samalla tavalla roikkumaan. Nykyisin toimin yleensä tosi nopeasti ja muutan asioita, jos jokin tuntuu olevan pielessä. Useimmat asiat kuitenkin on varsin helppo ratkaista, kun ei anna niiden paisua liian suuriksi!